Tarnalassa esitin vuoden 2024 aikana ottamiani luontokuvia. Kulunut vuosi on ollut vaiheikas. Sain yhden uuden lintulajin arkistoon. Harmaasirkku oleskeli Pohjasuolla useita päivä.
24.11.2024
13.10.2024
Allit muutossa
Alliparvi oli lepotauolla Saarella Suuri Rautjärvellä. Olin soutelemassa ja sain seurata läheltä, kun allit säntäsivät "juoksuun" järven pintaa pitkin. Lievään vastatuulen ne pääsivät hyvin lentoon ja sujahtivat aivan ohitseni. Upeaa katsottavaa.
7.10.2024
Siikalahdella syysretkellä
Jalohaikarat, hanhet ja sorsat olivat mukavasti esillä, kun vierailin kaveriporukan kanssa Siikalahdella. Opastuskeskuksen edessä oli pieni kyykäärme kiepillä keskellä polkua. Aika kankeaa oli liikkuminen näin syksyn viileydessä, kun se lähti luikertelemaan kohti rauniota.
26.9.2024
22.9.2024
Suohaukoja liikenteessä
Syksyn mittaan suohaukkoja on ollut usein liitelemässä Saaren pitäjän peltoaukeilla.
Sinisuohaukkanaaras etsimässä ohrapellosta saalista.Sinisuohaukkakoiras on upea näky taivaalla.
Tornator ja Stora Enso kuukelimetsän kimpussa
Tornator hakkasi kuukelien reviiriin kuuluvan Pikku Soininmäen vanhan metsän matalaksi. Stora Enso osti puut ja ryvetti julkisuuskuvaansa entisestään luontokatoa väheksymällään linjalla. Suomussalmella Stora Enson hakkuut aiheuttivat jokihelmisimpukalle massiivisen vahingon. Hämmästyttävää miten luontoarvoja ei kunnioiteta.
Tornator tiesi Pikku Soininmäen merkityksen kuukkeleille, koska Hannu Siitonen oli ollut kaksi vuotta sitten metsäyhtiön edustajien kanssa alueella. Tällöin yli 30 vuotta kuukkeleita seurannut Hannu Siitonen oli kertonut alueen kuuluvan kukkelien reviiriin. Pikku Soininmäessä on ollut useana vuonna myös helmipöllön pesä suuressa haavassa. Myös liito-oravasta Hannu Siitonen on tehnyt useita havaintoja.
Soininmäessä on tiettävsäti ainut Etelä-Suomen kuukkelireviiri. Tulevaisuus näyttää miten kuukkelien käy. Tornator on julkisuudessa luvannut rauhoittaa Soininmäen kodan alueen, joka liittyy UPM:n ja erään yksityisen rauhoittamaan vanhaan metsään, jossa kuukkeli pesii.
23.8.2024
Kettu saalistamassa
26.7.2024
Heinäkuu haarahaukkojen aikaa
Haarahaukkoja on saanut ihastella Saaren pitäjässä lukuisia kertoja heinäkuun aikana. Pariskunta on ollut ahkerasti liikkeellä Akonpohjan ja Raikkalan välillä. Niitettyjen karheelle ajettujen peltojen yllä haukat ovat etsineet niittokoneen tappamia eläimiä ja myös kenties töyhtöhyypän ja muiden lintujen poikasia.
Mehiläishaukka nosteessa peltoaukean yläpuolella. |
12.6.2024
Retkikuvia kesäkuulta
Kolmivarvastikan poikaset jo lähtövalmiina suureen maailmaan. |
Vielä muutama herkkupala ja poikaset voivat siirtyä ulkoruokintaan. |
Kuovin poikanen taapersi sängellä. |
Tikli piilossa. |
Kurkipari tulvapellolla. |
Selkälokkien yhdyskunta oli löytänyt jotakin herkkua pellolta yhdessä kalalokkien kanssa. |
Pohjantikka on vanhojen metsien asukas. |