Hiirihaukka tuli uteliaisuuttaan kuvaajaa ihmettelemään 30 metrin päähän. On nuori yksilö.
Syksyn mittaan suohaukkoja on ollut usein liitelemässä Saaren pitäjän peltoaukeilla.
Sinisuohaukkanaaras etsimässä ohrapellosta saalista.Tornator hakkasi kuukelien reviiriin kuuluvan Pikku Soininmäen vanhan metsän matalaksi. Stora Enso osti puut ja ryvetti julkisuuskuvaansa entisestään luontokatoa väheksymällään linjalla. Suomussalmella Stora Enson hakkuut aiheuttivat jokihelmisimpukalle massiivisen vahingon. Hämmästyttävää miten luontoarvoja ei kunnioiteta.
Tornator tiesi Pikku Soininmäen merkityksen kuukkeleille, koska Hannu Siitonen oli ollut kaksi vuotta sitten metsäyhtiön edustajien kanssa alueella. Tällöin yli 30 vuotta kuukkeleita seurannut Hannu Siitonen oli kertonut alueen kuuluvan kukkelien reviiriin. Pikku Soininmäessä on ollut useana vuonna myös helmipöllön pesä suuressa haavassa. Myös liito-oravasta Hannu Siitonen on tehnyt useita havaintoja.
Soininmäessä on tiettävsäti ainut Etelä-Suomen kuukkelireviiri. Tulevaisuus näyttää miten kuukkelien käy. Tornator on julkisuudessa luvannut rauhoittaa Soininmäen kodan alueen, joka liittyy UPM:n ja erään yksityisen rauhoittamaan vanhaan metsään, jossa kuukkeli pesii.