Hippiäinen oli liikkeellä pyrstötiaisten kanssa.
2.10.2025
29.9.2025
Arktinen muutto käynnissä
Valkoposkihanhien muutto on käynnistynyt. Laskin pihasta 26.7.2025 parikymmentä parvea. Paikalliseksi kannaksi tuli päivän päätyttyä noin 2000 valkoposkihanhea.
Saveronjoesta nousi aamuvarhaisella usva, jonka värittyi kauniiksi aamuauringossa.Merikotkat seuraavat hahimassoja. Sopivassa tilanteessa ne nappaavat hanhen ravinnokseen.
20.9.2025
15.9.2025
Kyyhkyset hernehalmeessa
Syksyn yllätys on ollut jätti kyyhkysparvi hernepellon "kimpussa" . En ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin suurta parvea. Kanahaukkojen kiinnostus on ollut melkoinen. Olen päivittäin saanut seurata kovia "ilmataisteluja", kun haukka on jahdannut kyyhkystä. Pellolta olen tavannut höyheniä merkkinä yhdestä onnistuneesta saalistuksesta. Kyyhkyset ovat nopeita ja onnistuvat enimmäkseen väistämään kanahaukan lähentelyt.
Puukiipijä piipahti pihassa.
12.9.2025
Haukat liikkeellä
Kotipihasta kuvasin minuutin sisällä kolme eri haukkaa. Ensin sattui silmiinin kanahaukka, joka jahtasi sepelkyyhkyä. Totinen tilanne kyyhkylle, joka selvisi nipin napin haukan kynsistä.
Haukan ei auttanut muu kuin kaartaa metsän suojaan uutta konstia miettimään.
31.8.2025
Arosuohaukka on upea ilmestys
Sain tänään ihastella arosuohaukan (koiras) silmiä hivelevää lentoa. Siipien liike oli kevyt ja sulava.
24.8.2025
Syksyn kuvasatoa
Sain aamulla sääsken kuvattua melko läheltä. Lintu oli käynyt nappaamassa läheiseltä järveltä mukavan aamupalan.
Muutama päivä sitten kettu repolainen oli myyräjahdissa. Olin sopivasti katveessa, että kettu ei huomannut minua.
11.8.2025
5.8.2025
Haarikon lähettiläs
Hannu Siitonen ja Mikko Pöllänen ovat rakentaneet kaakkureille pesälauttoja Haarikon kirkasvetisille lammille. Kävin Hannun kassa aamukahvilla eräällä lammella, jossa pesälautta oli saanut asukkeja. Kaakkuriparin pesintä oli onnistunut ja näimme kaksi jo täysikasvuista poikasta uiskentelemassa emolintujen kanssa lammen keskellä.
Kahvi maistui ja myös mustikat, joita oli runsaasti rantametsässä. Yllättäen kolme kaakkuria lähti lentoon lammelta. Kaikki olivat täysikasvuisia yksilöitä. Paikalle jäi vielä kolme lintua, joista kaksi oli poikasia. Jonkin ajan kuluttua lammelle laskeutui kaakkuri nokassaan iso kala. Emolintu vei kalan toiselle poikasista.
Hannu kertoi, että normaalisti pesälammelle ei eksy muita kaakkureita. Lampi on yleensä vain pesivän kaakkuripariskunnan ja poikasten elinympäristö.
Pikkulepinkäinen ruokanyytti nokassaan. Poikaset olivat piilossa pensaassa.
| Ohdakeperhonen on loppukesän kaunotar. |
