Aamuvarhaisella nuori metsäjänis oli keksinyt maistella ukkosmyrskyn pudottamia haavan lehtiä. Olivat kai niin hyviä, että kuvaus ei häirinnyt. Lehdet olivat jo vähän kuivahtaneet rapeiksi kuin perunalastut.
27.7.2025
25.7.2025
Jänöjussin touhuja
Kuvasin heinäkuun alkupäivinä pientä pupujussia. Ei osannut pelätä lainkaan kuvaaja. Tapasin nyt ilmeisesti saman jänösen hernehalmeen vieressä. Oli hyvin luottavainen minun suhteen. Vartin verran seurasin sen touhuja ja näpsin muutaman kuvan. Kolmessa viikossa pikku jänösestä oli kasvanut jo lähes täysikaisvuinen jänis.
15.7.2025
Viirupaidat
5.7.2025
Jänöjussi
Pikku-väiski tutustui pihapiiriin. Ei huomannut kuvaajaa tai sitten ei välittänyt. Kompostorin takana maisteli voikukan lehteä. Aikansa naposteltuaan paineli tikkametsän suojaan.
13.6.2025
17.5.2025
Kevään lintukuvia
Tapasin tiklipariskunnan takapihan lepässä syömässä lehtikasvustoja. Olivat niin keskittyneitä ruokailuun, että sain kuvata niitä pitkän aikaa melko läheltä.
Mustapääkerttu
Pensaskerttu ja hernekerttu ovat hyin paljon samaa sorttia.
| Nuori sulkiva merikotka pääsi hyvin lähelle hanhipaistia. Taidot eivät aivan riittäneet. |
| Satakieli on harvoin näkyvillä. Akonpohjan lintutornilla se sattui näyttäytymään ja sain näpättyä kuvan. |
5.5.2025
Uusi laji pihassa
Leppälintu pistäytyi pihassa matkalla pesimään. En ole aikaisemmin sattunut näkemään pihassa. Samaan aikaan leppälinnun kanssa ilmaantui palokärki huutelemaan aivan lähietäisyydelle. Lienee vielä puoliso hakusessa. Jonkin ajan kuluttua tikkametsästä kuului rummutusta parista eri paikasta.